MAIK-vastaavaehdokkaat

EhdokkaatLaura LehtiniemiKaroliina TalvikangasPinja TamminenElina YlitaloIiris Turunen
Kuva
EsittelyMoi! Oon Laura ☀️ Oon toisen vuoden key opiskelija ja tänä vuonna ISO. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja tuun hyvin erilaisten tyyppien kanssa toimeen. Oon yleensä koko ajan menossa ja tekemässä, minkä takia ois tosi kivaa päästä toimimaan aktiivisemmin myös killassa ja kiltarajojen yli! Tykkään järjestää tapahtumia ja haluisin oppia tästä tapahtumien järkkäämisestä myös lisää. MAIKissa ihailen kiltarajattomuutta ja haluisin päästä kehittämään yhteistyön näkyvyyttä!Moikka! Oon Karoliina ja opiskelen ekaa vuotta KIGillä. Aallossa ja Otaniemessä oon kuitenkin ollut pidempään, sillä aloitin sähköllä vuonna 2021. Periaatteessa oon siis kolmannen vuoden opiskelija, vaikka mittareilla oonkin fuksi. Oon tänä vuonna ollut Sähköinsinöörikillan hallituksessa sihteerinä ja myös Aalto Beer Pongin puheenjohtajana, joten hallitushommat on mulle ennestään tuttuja. Nyt kun tän vuoden kiireet alkaa helpottaa, niin haluun päästä mahollisimman paljon mukaan kaikkiin mittarijuttuihin ja päästä tutustumaan uuteen kiltaan ja kiltalaisiin kunnolla. Mikä oliskaan parempi tapa, kun hakee vaaleissa toimariks! Moi!:)
Mun nimi on Pinja ja vietän nyt mun tupsuvuotta. Aikaisempaan kiltatoimintaan kuuluu yrityssuhdesihteeriys ja isoilu joiden lisäksi toimin aktiivisena tapahtumissa ramppaajana sekä kiltishengarina. Olen luotettava ja avoin tyyppi ja viihdyn uusien ihmisten ja haasteiden parissa. Mulla on pelkkää lovee Mittarikiltaa kohtaan ja haluisin päästä edustamaan meitä myös MAIK vastaavana.<3
Mooi! Oon Elina ja toisen vuoden Kestävien yhdyskuntien opiskelija. Oon vajaan vuoden toiminu apuIE:nä ja tänä vuonna myös ISOna. Oon sosiaalinen ja energinen tyyppi ja tuun kaikkien kanssa toimeen! Musta on ollu kiva päästä apuIE:nä näkemään, mitä kaikkea tapahtumien järkkääminen vaatii. MAIK-vastaavan homma kiinnostaakin mua juuri siksi, että olis kiva päästä enemmän osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja toimimaan ihmisten kanssa kiltarajojen yli. Moi, oon Iiris! SPT maisteriopiskelija mantsataustalla ja nyt siis ekan vuoden mittari. Kandivaiheessa olin ainejärjestössä aktiivisesti mukana esim. sihteerinä ja tuutorina ja nyt parin vuoden breikin jälkeen haluaisin jatkaa hommia uudessa porukassa. Oon vuosien varrella integroitunut Otaniemeen, jossa meininki on aina kohdillaan, siks olisi kiva päästä osaksi sen edistämistä ja ylläpitämistä MAIKin kiltarajattoman toiminnan kautta. Vielä neljännen vuoden opiskelijanakin on annettavaa kiltatoiminnalle ja opiskelijakulttuurille!
Mitä haluaisit päästä tekemään MAIK-hallituksessa ja mikä MAIKin toiminnassa on parasta?MAIK-hallituksessa haluaisin toimia rivijäsenenä, mutta sihteerinä tai rahiksena saisi myös oppia varmasti paljon lisää! MAIKin toiminnassa parasta on kiltarajat ylittävä yhteisöllisyys. Hyvän yhteishengen lisäksi olen kokenut positiivisen asenteen erityisen tärkeäksi MAIK-tapahtumissa, ja toivon tän ehdottomasti jatkuvan 🙂MAIKin toiminnassa parasta on paitsi kiltarajoja rikkova yhteistyö, mutta myös se, että MAIK järkkää kolme mun ihan lempparitapahtumaa! Risteilyt, sitsit ja mökkiviikonloput on ihan parhaita opiskelijatapahtumia ja musta ois niin hauskaa päästä mukaan järkkää noita tapahtumia muille. Uskon, että oisin hyvä lisä MAIKkiin, koska mulla on monipuolisesti kokemusta tapahtumajärkkäilystä ja tuun myös helposti kaikkien kaa juttuun. Itse rooleista mua kiinnostaa useempi, sillä esim. sihteerin tai varapuheenjohtajan roolissa pystyisin hyödyntämään mun aiempaa kokemusta, mutta toisaalta olis myös kiva opetella jotain ihan uutta!Maanmittarikillan yrityssuhdesihteriyteni jälkeen jatkaisin mielelläni yrityssuhteiden parissa myös MAIK-hallituksessa, lisäksi rahastonhoitajan pesti kiinnostais. MAIKin toiminnassa parasta on siitä huokuva yhteisöllisyys, MAIK tuntuu killoista perheimmän jatkeelta ja haluaisin olla osana jatkamassa perinnettä. MAIK-hallituksessa haluaisin toimia rivijäsenenä. En kuitenkaan sulje mahdollisuutta esimerkiksi sihteerin rooliin tai varapuheenjohtajuuteen. MAIK:in toiminnassa parasta on toiminta kiltarajojen yli. Mielestäni on todella tärkeää, että tapahtumia järjestetään myös muiden kuin omien kiltalaisten kanssa. Varsinkin varaslähtö on monille uusille opiskelijoille tärkeä tapahtuma ja minusta on mahtavaa, että sinne kokoontuu useamman killan opiskelijoita.MAIKissa toimisin mielelläni rivijäsenenä, mutta myös esim. rahiksen hommat kiinnostavat. Toisaalta sihteeritaustani ohjaa toimimaan uudestaankin sihteerinä! Uskon, että kaikille on tärkeää ja kivaa hommaa pestistä riippumatta. MAIKissa parasta on juurikin poikkitieteellisyys ja mahdollisuus tehdä hommia eri taustaisten ihmisten kanssa. Tapahtumissa on aina ollut hyvä ja tervetullut tunnelma.
Jatkuuko maik-pastan perinne mikäli sinut valitaan Maik-vastaavaksi? Kyllä.Tottakai!Tää on ehdoton sanoisin, vaalilupauksena kehittäisin pastakokemusta lisäämällä tarjoilun yhteyteen esim juustoa ja oliiveja.Aivan ehdottomasti!Aina ja ikuisesti.
Miten kehittäisit MAIKin toimintaa?Kehittäisin MAIKin näkyvyyttä, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua matalalla kynnyksellä kiltarajat ylittävään toimintaan. Kehityskohteena olis myös kiltojen tasapainoinen asema MAIKin tapahtumissa, jotta esimerkiksi varaslähdössä kaikkien kolmen killan edustajia olisi paljon paikalla! MAIKin suosio tuntuu olevan kasvussa ja jossain kohtaa voisikin olla hyvä kasvattaa yhdistyksen toimintaa. Toki ideana on silti yhdistys, jonka tapahtumiin ja toimintaan on hyvin matala kynnys lähteä mukaan. Maikin näkyvyyttä voisi myös lisätä esimerkiksi tg-chatin ja tiedotuskanavan avulla.Toisin entistä enemmän kiltoja yhdistäviä piirteitä tapahtumiin ja toimintaan jotta
uudetkin MAIK:laiset pääsevät tutustumaan yli kiltarajojen.

Kenties jopa toinen virallinen MAIK-haalarimerkki olisi paikallaan.
Haluaisin tuoda Maik:ia enemmän näkyville kaikenlaisessa toiminnassa ja tapahtumissa.Maisteriopiskelijana koen tärkeänä MAIKin tuomisen lähemmäs myös maisterifukseja/vanhempia opiskelijoita. Tänä vuonna oli tosi kiva, että maisteriufksitkin kutsuttiin varaslähtöön ja tätä tapaa jatkaisin ehdottomasti ensi vuonna! Kaikkien kiltojen tasapuolinen edustaminen toiminnassa on myös tärkeää.